Dazzle 

Aikaa kului

Pikkuisen on aikaa kulunut sitten viime kirjoitteleman. Sori. Tai jos ette ole kaivanneet, niin ei sitten sori.

Kesä meni kuten pätkätyökin. Aikaa lomalle ei ollut. Paitsi että kävin viime viikonloppuna korruptioreissulla Hampurissa, mikä oli kyllä käymistäni sen maan kaupungeista (Köln, Frankfurt, München, Hampuri) ylivoimaisesti kaunein, menevin ja kaikin puolin mahtavin paikka. Mainettaan parempi, ehdottomasti. Ja lämpöäkin oli mainiot 25 astetta joka päivä.

Kirjoittaminen laiskottaa nyt, joten tyydyn meemeihin, joiden todelliseen luonteeseen voitte vaikka alustavasti tutustua esimerkiksi wikissä, mikäli ette tiedä mitä sana 'meemi' tarkoittaa. (Mielenkiintoinen aspekti meemeissä on, että niiden merkitys kulttuurin evoluutioon, jos sellaista on olemassa, on valtava. Toisaalta meemit ovat hyvinkin häilyviä ja muuntuvaisia, joten myös yksilöiden, joiden kautta ne kulkevat, rooli on merkittävä.)

Tämä on Cisneltä, jota jossain vaiheessa aloin kyttäämään kun hänkin minun laillani tuskaili gradunsa kanssa.


Kerro yksi asia, jonka tekisit toisin, jos joutuisit elämään elämäsi uudestaan.

...Jokainen hukattu tilaisuus on edellisen hukatun tilaisuuden tilalle tullut...
Varmaankin olisin yrittänyt pysyä paremmissa väleissä sen silloin jo entisen parhaan kaverini kanssa joka pisti kuulan kalloonsa.


Kerro viisi asiaa, jotka olet tehnyt ensimmäisen kerran vuonna 2006.

Järjestänyt kulttuuritapahtuman, käynyt Hampurissa, jakanut Black Jackia, haistellut Venäjältä tullutta savua, äänestänyt miespuolista ehdokasta presidentinvaaleissa.


Kerro kolme asiaa, joita et ole koskaan tehnyt, mutta jotka aiot tehdä ensimmäisen kerran vielä vuonna 2006.

Päästä vakituiseen oman alan työhön, täyttää 31 vuotta, ehkä jopa paastota.


Kerro yksi asia, jonka tekisit, jos olisit kaikkivoipa minuutin ajan.

Säveltäisin parempaa musiikkia kuin on kuunaan kuultu.

Elämän tarkoitus?

Aloitan suurella otsikolla. En mitä todennäköisimmin pysty kirjoituksellani sen lupausta täyttämään, tiedän sen jo nyt. Joten kaikki te lukuisat elämän tarkoituksen etsijät, painakaa Back-nappulaa, jollette pettymystä tänään tuntea halua.

Haluan kuitenkin jakaa teille kokemuksen. Olen aikaisemminkin kirjoittanut bloggaavasta itsemurhakandidaatista, jonka jutut ovat oivaltavia ja niistä tosiaankin välittyy jotain aitoa, mikä ei kauhean yleistä ole.

Kirjoittaminen on oiva terapiamuoto, sen olen tämän edellämainitsemani henkilön kirjoituksista saanut nähdä. Katsokaa nyt vaikka. Teistä saattaa mahdollisesti vaikuttaa siltä, että olen koukussa Brimin juttuihin, aivan kuin johonkin saippuaoopperaan (tappaako se tänään ittensä vai ei?). Ei minun kiinnostukseni kuitenkaan sitä ole. Tai no joo, ehkä jännitystä on ihan vähän joka päivä ilmassa sen suhteen, onko tyyppi päivittänyt vai joko saa kaiken toivon heittää. Ei, tuo kovaonninen hylkiö nyt vain kirjoittaa sen verran hyvin, että kateus iskee ja kiinnostus pysyy. Jos itse tietäisin osaavani kirjoittaa leipomisesta tai ihmissuhteistani niin kuvaavasti ja avoimesti kuin Mestari B, olisin automaattisesti varustettu paremmalla itsetunnolla.

Ja ei, Brim, jos tätä luet, tämä ei ole kirjoitus ei ole tarkoitettu sinun itsetuntosi nostattamiseksi. Tämä kirjoitus on tarkoitettu muille lukijoille jotta he löytäisivät loistavan blogisi.

Ja jotta syvempi sanoma ei nyt jäisi mainitsematta, kerron sen nyt teille.

TATTARATAAAAATTATIIIIIII

Hyvännäköisen ja -makuisen pullan leipominen on tärkeä asia, jos siitä nauttii sekä ennen valmista lopputulosta että sen jälkeen.

Unohtakaa seksi, valta, väkivalta ja raha. Pienistä hienoista asioista rakentuvat tämän elämän nautinnot.

Die Europe die!

No se Puttis voitti sitten ne euroviisukarsinnat. Ja kansa kirkuu.

Ihmeellinen asia tuo konteksti. Onkohan tuo nyt niin soveliasta mennä näyttämään lepakonsiipiä Euroviisuihin? No ei. Siksi se niin hauskaa onkin. Mikään ei ole enää pyhää. Hahhaa.

Mitähän ne ulkomaalaiset meistä ajattelee keväällä? Taas on kansallinen itsetunto koetuksella.

Kilin kolin

Musica Nova on käynnissä. Minäkin kävin taas parin vuoden tauon jälkeen nauttimassa kyseisen festarin tarjonnasta avajaiskonsertissa perjantaina.

Siis Musica Novassahan soitetaan nykymusiikkia. Sitä josta eräällä kaverillani on ennakkoasenne "niin siis sitä että hakataan rautakangella vittu porraskaiteeseen ja sanotaan sitä vittu musiikiks?". Just sitä joo.

Nykymusiikki on aika erikoislaatuinen ilmiö. Se kuuluu taidemusiikkiin, joka nykyään on marginaalikulttuuria. Taidemusiikin vuosittainen levymyynti pyörii tuolla viiden prosentin tienoilla äänitteiden kokonaismyynnistä. Taidemusiikin sisällä nykymusiikki on paitsiossa. Alle sata vuotta vanhaa musiikkia soitetaan konserteissa huomattavasti vähemmän kuin yli sata vuotta vanhaa musiikkia. Voisi hyvin perustein siis sanoa, että nykymusiikki on marginaalikamaa.

Silti se näkyy ja kuuluu. Erityisesti amerikkalaisessa televisiossa ja elokuvassa. Jokainen, joka on katsonut Salaisia Kansioita, Matrixin tai lukemattomia muita elokuvia tai sarjoja, on kuullut nykymusiikkia. Elokuvamusiikissa on vain se erityinen piirre, että sitä kuunnellaan puoliksi tiedostamatta, koska vaikka audiaalinen kokemus voi olla vahvempi, visuaalinen on kuitenkin se, mihin kaikki assosioituu. Joka tapauksessa amerikkalainen viihdeteollisuus on ainakin kotimaassaan onnistunut vahvistamaan nykymusiikin asemaa.

Perjantain konsertissa soitettiin pelkästään amerikkalaisten säveltäjien teoksia. Minua säväytti eniten viimeinen teos, Steven Stuckyn toinen orkesterikonsertto. En tiedä, oliko tykkäämiseeni syynä se, että konsertto oli lähellä suomalaista musiikkia, onhan Stucky ollut tiiviissä yhteistyössä E-P Salosen kanssa. Yllättävän paljon samaa Salosen musiikin kanssa tuolla konsertolla oli. Toisessa osassa oli myös pitkä sitaatti Sibeliusta (taisi olla neljännestä sinfoniasta), josta jäin hämilleni. Oli hassua kuulla Sibeliusta vääristyneenä ja oudossa kontekstissa.

Nykymusiikille toivoisi suurempaa tulevaisuutta, eikä vähiten siksi, ettei niinkin huiman kuuloinen kokoonpano kuin sinfoniaorkesteri jäisi vain 1800-luvun musiikin museoksi.

Urheiluluokka

Mitä lajia kovat jätkät kattoo telkkarista? Nyrkkeilyä ja lätkää? Tsiigaaks jenkeissä kovat jätkät jenkkifutista ja ammattilaispainia? Oonksmä ihan nössö kun ainoot lajit jotka saa mut liimautumaan sohvalle yökausiksi on vuosia ollu snooker ja curling?

Kuulen sieluni korvin kuinka naapurin kovat jätkät heittelevät lumipalloja ikkunaani ja huutelevat pihalta että N Ö Ö Ö R T T T I I I I I I !!! Antavat vielä pataan kun menen lajittelemaan roskia metallin-, lasin- ja paperinkeräykseen. Sinne jää biojätepussi surullisesti lojumaan talon nurkalle puoliksi haljenneena. Silmät lähes umpeen muurautuneina joudun illalla katsomaan Welsh Openia. Ypöyksin. Pimeässä. Pienestä televisiosta. Himpura vieköön, kostaisin jos uskaltaisin. Ei, kyllä nyt täytyy rauhoittua. Vivaldin neljä vuodenaikaa stereoihin, hengitä syvään...

Pulssin tasaannuttua onkin sitten analyysin paikka.

Urheiluharrastukset ovat sosiaalisen erottautumisen välineitä. Kerro minulle harrastavasi sauvakävelyä tai vesijumppaa, ja bang, päässäni muodostuu ennakkokäsityksiä. Jalkapallolla, painilla ja lumilautailulla on kaikilla oma imagonsa. Painijat nyt vaan on kaikki Pohjanmaalta. Pesäpalloa harrastava paljasjalkainen helsinkiläinen on lähes yhtä harvinainen kuin libyalainen jääkiekkoilija. Yksittäisen lajin harrastajien sosiaalinen jakauma on kai yleensä laaja, mutta jonkinlainen ydinporukka on varmasti monessa lajissa olemassa. Jalkapallo on ehdottomasti "työläisempi" harrastus kuin golf.

Briteillä on ilmiselvästi näppinsä pelissä tässäkin asiassa. Sillä suunnalla on kehittynyt yläluokan lajeja, joille tunnusomaista on vastustajien välisen fyysisen kontaktin puuttuminen sekä pukeutumiskoodisto. Onneksi kuitenkin tässä maassa on huomattavasti helpompi harrastaa erilaisia lajeja sosiaaliluokkaan katsomatta.

Jos joku likaa lenkkarinsa siihen pihalla makaavaan biojätepussiin, syyttäköön englantilaista yläluokkaa.

Dress code

Trendit

Trendit musiikissa. Outo asia. Tämä kirjoitus on täysin subjektiivinen näkökulma asiaan. Minun puolestani saatte olla eri mieltä.

Rockmusiikin yksi suuri käänekohta tapahtui noin viisitoista vuotta sitten. 1991 oli vuosi, jolloin pinnalla rokkibändeistä (ainakin minulle, joka olin silloin viisitoista) olivat Metallica (edelleenkin) ja Guns'n Roses (edelleenkin). Bändiä nimeltä Queensryche markkinoitiin lauseella "sound of the nineties", jos nyt asian oikein muistan.

Silloin en saanut rokista juuri mitään irti. Radiomafia oli juuri aloittanut. Suomalainen rock oli kahdeksankymmenluvun jälkeen lähestulkoon kuollut. Oli vain Raptori. Neljän Ruusun Juppihippipunkkarista sai jotain iloa irti, juuri ja juuri. Oli sellainen olo, että tämä on tylsää. Täytyy löytää jotain uutta. On pakko tulla jotain uutta.

Tuli.

Tuli grunge.

Nirvana. Alice in Chains. Soundgarden. Stone Temple Pilots.

Smashing Pumpkins. Rage Against the Machine. Faith No More.

Musiikki kehittyi taas.

R a d i o h e a d .

Y e a h .

Britpop. Rap.

Töks.

Loppui se kehitys.

Kun päästiin 2000-luvulle, oli kehitys sitä, että oli hemmetin paljon bändejä, joiden nimet loppuvat s-kirjaimeen ja jotka soittavat peruskitararokkia. Kova draivi, siinä kaikki.

Noin vuonna 2003, vai olikohan se sittenkin 2004, ajattelin, että on pakko tapahtua jotain.

Enpä pettynyt. Jumankauta, tämä poika on viimeisen vuoden parin aikana löytänyt NIIN PALJON hyvää uutta musiikkia ettei mitään rajaa.

(Ja jos tätä luet, niin Janne hei, kommentoi ihmeessä. Taide. VIIHDE! Taide. VIIHDE!)

Se on proge joka on taas. Toivottavasti sitä ei koe kovin pian vanhaksi jutuksi.

Ja ihan vaan tiedoksi kaikille, taustalla on kirjoittamisen aikana soinut Porcupine Tree, Hidria Spacefolk sekä Opeth.

Uni

Uutinen kertoo, ettei kohta tarvitse niin suurta osaa elämästään käyttää nukkumiseen. Lääketeollisuus on kehittämässä lääkettä, jonka avulla ihminen pärjää huomattavasti vähemmällä unella.

Tällainen lääke kirvoittaa varmasti kannanottoja sekä puolesta että vastaan. Jo tuossa maikkarin uutisessakin oli haalittu unitutkijoita epäilemään lääkkeen haittavaikutuksia. Unitutkija Neil Stanley sanoo ajatuksesta unentarpeen kutistamisesta piristeiden avulla seuraavaa:

"- Se olisi hirveintä, mitä yhteiskunnalle saattaisi tapahtua."

Hohhoijaa.

Tämä lääkehän on jokaisen (myös unitutkimuksen) opiskelijan suuri haave. Tämä ratkaisee ongelman kuinka lukea koko yö ja olla pirteänä tentissä. Ja muutenkin. Tulee aivan järjettömästi lisää aikaa. Toivottavasti hinta ei ole kovin korkea.

Mäkihyppyä

Tällä viikolla puheenaiheita on kokonaista kaksi kappaletta. On tämä Tanska-kuva maailmalla ja sitten on taas toisaalta tämä Suomi-kuva maailmalla. Kaksi aihetta on liikaa. Eihän noissa mitään yhteistä nimittäjääkään näytä olevan. Täytyy siis valita, mikä ei ole järin vaikeaa. Jätän tämän idioottimaisen pilapiirrosjupakan omaan arvoonsa. Tanskalaiset tukehtukoot kuuman perunan sijasta vaihteeksi ylijäämäjuustoihinsa ja piirroksista provosoituneet tallokoot toisensa mellakoissaan jalkoihinsa. On tässä tärkeämpääkin ajateltavaa. Sillä Amerikka on kiinnostunut meistä.

Kaikkien maiden matkailuviranomaisten suurin painajainen Conan O'Brien saapuu huomenna maahamme. Tuo punatukkainen mies, joka tekee pilkkaa lähes kaikista maailman maista. Mistä vetoa että joku Suomi-kuvasta huolissaan oleva tosikko on jo pyytänyt Esa Saarisen, Jorma Ollilan ja Marco Bjurströmin Conania lentokentälle vastaan? Tai sitten jonkun muun, joka pystyy omalla innostuneella tavallaan kertomaan sen, kuinka "We Finnish people just love our forests and did you know that there's millions of saunas in this country and all this is because of the miracle of the Winter War." Sitten vielä tiputellaan vähän erisnimiä. Marimekko! Väinämöinen! Ville Valo! Tarja Halonen! Teemu Selänne! Sibelius! Nokia! Santa Claus!

Toivottavasti ei.

Toivottavasti joku on jo pyytänyt lentokentälle Conania vastaan Matti Nykäsen ja Pentti Linkolan. He voisivat valottaa todellisen suomalaisuuden ydintä. Ski jumping! Living in the forest! Backstabbing! You get the picture! Toivottavasti kuvaustiimi löytää sellaiset paikat kuten Kasarmitori, Kontula ja Kainuu. Voisimme sitten nimetä ne Conanin cunniaksi Casarmitoriksi, Contulaksi ja Cainuuksi. Ja lauantai-iltana corttelirallia Couvolassa. Suomi-kuva ei kaipaa kuluneita ja epäkiinnostavia kliseitä. Suomi-kuva kaipaa kuluneita ja naurettavia kliseitä kuten huonosti äännettyä englantia, karvanoppia, oletettua historiaa osana Neuvostoliittoa ja mämminsyöntikilpailuja. Ei muuta kuin Conan hyppäämään Lahden isosta mäestä ja ennen kuin siitä tokenee niin toiseen käteen musta makkara ja toiseen pullo viinaa.

Luulisi niillä eväillä miehen pari ohjelmaa tekevän. Ja Suomen saavan arvoisensa kuvan maailmalla.

Kummalla on tylsemmät jutut?

Älä nyt kirvestä kaivoon vielä heitä, Tony. Kysyt:

"Miksi Dazzlellä on vähemmän tilaajia kuin tällä blogilla, vaikka siellä on paljon mielenkiintoisempia juttuja kuin esim. tämä postaus?"

Samanlainen olo on tälläkin puolella ruutua. Kiitoksia kuitenkin kehuista.

Tonyn ja muutaman muun kanssa tuli muuten juostua pallon perässä pari kertaa viime kesänä. Keväällä taas? Mää haluun olla Brasilia! Mää meen heti ostaan keltasen paidan ja vihreet sortsit!

Muka päivitys

Eihän tässä ole ehtinyt kirjoitella kun on kerrankin oikeaa, oman alan työtä. Mutta tässä dokumenttielokuvalinkki kaikille, jotka eivät ole käyneet armeijaa, tällaista se on.


  1 - 10 of 34 articles Next 10 Articles >> 

On This Site

  • About this site
  • Main Page
  • Most Recent Comments
  • Complete Article List
  • Sponsors

Search This Site


Syndicate this blog site

Powered by BlogEasy


Free Blog Hosting