Mäkihyppyä 

Mäkihyppyä

Tällä viikolla puheenaiheita on kokonaista kaksi kappaletta. On tämä Tanska-kuva maailmalla ja sitten on taas toisaalta tämä Suomi-kuva maailmalla. Kaksi aihetta on liikaa. Eihän noissa mitään yhteistä nimittäjääkään näytä olevan. Täytyy siis valita, mikä ei ole järin vaikeaa. Jätän tämän idioottimaisen pilapiirrosjupakan omaan arvoonsa. Tanskalaiset tukehtukoot kuuman perunan sijasta vaihteeksi ylijäämäjuustoihinsa ja piirroksista provosoituneet tallokoot toisensa mellakoissaan jalkoihinsa. On tässä tärkeämpääkin ajateltavaa. Sillä Amerikka on kiinnostunut meistä.

Kaikkien maiden matkailuviranomaisten suurin painajainen Conan O'Brien saapuu huomenna maahamme. Tuo punatukkainen mies, joka tekee pilkkaa lähes kaikista maailman maista. Mistä vetoa että joku Suomi-kuvasta huolissaan oleva tosikko on jo pyytänyt Esa Saarisen, Jorma Ollilan ja Marco Bjurströmin Conania lentokentälle vastaan? Tai sitten jonkun muun, joka pystyy omalla innostuneella tavallaan kertomaan sen, kuinka "We Finnish people just love our forests and did you know that there's millions of saunas in this country and all this is because of the miracle of the Winter War." Sitten vielä tiputellaan vähän erisnimiä. Marimekko! Väinämöinen! Ville Valo! Tarja Halonen! Teemu Selänne! Sibelius! Nokia! Santa Claus!

Toivottavasti ei.

Toivottavasti joku on jo pyytänyt lentokentälle Conania vastaan Matti Nykäsen ja Pentti Linkolan. He voisivat valottaa todellisen suomalaisuuden ydintä. Ski jumping! Living in the forest! Backstabbing! You get the picture! Toivottavasti kuvaustiimi löytää sellaiset paikat kuten Kasarmitori, Kontula ja Kainuu. Voisimme sitten nimetä ne Conanin cunniaksi Casarmitoriksi, Contulaksi ja Cainuuksi. Ja lauantai-iltana corttelirallia Couvolassa. Suomi-kuva ei kaipaa kuluneita ja epäkiinnostavia kliseitä. Suomi-kuva kaipaa kuluneita ja naurettavia kliseitä kuten huonosti äännettyä englantia, karvanoppia, oletettua historiaa osana Neuvostoliittoa ja mämminsyöntikilpailuja. Ei muuta kuin Conan hyppäämään Lahden isosta mäestä ja ennen kuin siitä tokenee niin toiseen käteen musta makkara ja toiseen pullo viinaa.

Luulisi niillä eväillä miehen pari ohjelmaa tekevän. Ja Suomen saavan arvoisensa kuvan maailmalla.

Return to Main Page

Comments

Comment No nyt oli kommunikaatio vähän hidasta, johan tuosta on pari päivää. Ihan en sitten ehtinyt. Vai vieläköhän ne jätkät olis siellä?

Thu Feb 16, 2006 7:36 am MST by Dazzle

Comment Lähetkö tänään Iltakouluun mun ja Jannen kanssa? Ollaan siellä noin tunnin päästä. Mulla ei varmaankaan ole sun puhelinnumeroa juuri siitä syystä kun tarvitsisinsitä vain kesäisin, ja silloinkin korkeintaan neljä kertaa. Toivottavasti sat tän viestin. Soita Jannelle jos sasat. Siis tän viestin.-

Tue Feb 14, 2006 6:20 am MST by Tony

Comment Conanllervo! Conisario Palmu! Sibeliuksen viuluConsertto! Constaapeli Reinikainen! Nää on Vielä huonompia!

Fri Feb 10, 2006 6:22 pm MST by Dazzle

Comment Mulla on mennyt täysin ohi toi Conanin Suomeen tulo. Aika harvoin osun ruudun ääreen kun se show tulee. Ihan hauska mies. Muistaakseni siellä Conanin studiossa vierailee säännöllisesti G.W.Bush, joka keksii Conanille lempinimiä, kuten Cona-Lisa ja sitä rataa. Voitaisko keksiä Conanille lisää noita. Esimerkiksi kansalliseepoksemme mukaisesti Conavala. Tai sitten sen poikakirkkokuoron mukaan Conanes Minores. Ja kouluissa tarjoillaan oppilaille amerikkalaista ruokaa chili conan carne. Okei, aika huonoja juttuja, kun ei itteäni naurata. :)

Fri Feb 10, 2006 6:41 am MST by Tony

Add Comment




On This Site

  • About this site
  • Main Page
  • Most Recent Comments
  • Complete Article List
  • Sponsors

Search This Site


Syndicate this blog site

Powered by BlogEasy


Free Blog Hosting