Kuolema 

Kuolema

Isoisäni kuoli kaksi viikkoa sitten ja huomenna hänet saatetaan maan poveen.

Ukki oli hauska mies. Nauru kuului naapuripitäjään saakka. Hän oli myös fiksu. Kyseinen ominaisuus kuuluu kai ala-asteen rehtorin vaatimuksiin. Hyväsydäminen ja vaatimatonkin hän oli. Sotasankari, jonka mukaan "ei oo mittään muisteltavvaa siinä soassa!" Synnyinkaupunkiin Viipuriin kuitenkin oli kaipuu. Vaikka viihtyikin Pohjois-Pohjanmaalla yli puoli vuosisataa.

Hautajaiset ovat vaikeita tilaisuuksia. Ristiriitaisia. Toisaalta pyritään yhdessä lievittämään toisten ihmisten surua ja kuitenkin suru on vahvasti läsnä. Ja sen pitäisi näkyä juuri siinä tilaisuudessa, vaikka se on kohdattu pahempana jo aiemmin, silloin kun uutinen on saapunut. Ehkä hautajaisten tarkoituksena on luoda edellytyksiä kollektiiviselle surulle, joka yhdistää sukulaisia ja tuttavia entistä vahvemmin.

Minä aina järkeistän kaiken, vaikka surun kohdalla se tuntuukin väärältä. On jotenkin moraaliton olo kun pyrkii vain ajattelemaan että hyvä juttu, ukki eli sitten hienon elämän. Eikös se ole pääasia?

En minä kuitenkaan sellaista ylipääsemätöntä surua osaa tuntea kuten osa sukulaisistani.

Muistoni ovat iloisia.

Itse kalastettu savustettu ahven, jonka silmää en uskaltanut syödä vaikka hän kehoitti. Ilmakiväärin tekemät reiät karjalanviirissä ja autosuojan huopaseinässä (voi meitä serkuksia murrosiässä). Isovanhempieni välinen rakkaus mummun vielä eläessä. Ja kaikkien nuorempien naisten kanssa flirttailu mummun kuoltua. Viinin keventämä kieli joulupäivällisellä Madeiralla. Puheet, joissa minun mielestäni aina oli paljon järkeä mutta isäni mielestä vain vähän. Japanilainen auto jolla hän ajoi aina reipasta ylinopeutta.

Ja se nauru. Se soi mielessä aina.

Return to Main Page

Comments

Add Comment




On This Site

  • About this site
  • Main Page
  • Most Recent Comments
  • Complete Article List
  • Sponsors

Search This Site


Syndicate this blog site

Powered by BlogEasy


Free Blog Hosting