Levyt 

Levyt

Taas, kun pitäisi jotain opiskeluun liittyvää saada aikaan niin tähänhän se menee. Järjestin juuri vähäiset rock/pop-levyni. Ei, en järjestänyt niitä aakkosjärjestykseen, värijärjestykseen enkä edes kronologisesti. Enkä niinkuin leffassa High Fidelity, jossa kaveri järjesti ne oman elämänsä mukaan kronologisesti. Ei, tällä kertaa laatu oli kriteerinä.

Aloitin jakamalla levyni lattialle viiteen kasaan sen mukaan montako tähteä niille antaisin. Alkuun vähän epäilin että jos omat levyni tällä tavalla järjestän niin neljän ja viiden tähden kasat ulottuvat huomattavasti korkeammalle kuin muut. Toisin kävi. Kahden, kolmen ja neljän tähden levyjä oli kutakin parisenkymmentä, yhden tähden levyjä kuusi ja viiden tähden levyjä seitsemän kappaletta. Levykasojani siinä ihaillessani sain sitten ajatuksen jakaa teille tämän mullistavan aktiviteetin tulokset. Säästän kuitenkin teidät harmaalta keskikastilta ja julkistan tulokset vain hirveistä hirveimpien sekä parhaista parhaimpien osalta.


Verkonpainoiksi:

Helmet: Aftertaste
Queens of the Stone Age: Songs for the Deaf
Don Huonot: *
Soundgarden: Down on the Upside
New Radicals: Maybe You've Been Brainwashed Too
Red Hot Chili Peppers: Californication

(Huomatkaa erityisesti donkkareiden sekä kivikauden kuningattarien levyjen enteelliset nimet.)


Näiden kanssa autiolle saarelle:

The Cure: Disintegration
Massive Attack: Mezzanine
CMX: Aion
Opeth: Ghost Reveries
Liekki: Korppi
Ismo Alanko Säätiö: Hallanvaara
Radiohead: OK Computer

Return to Main Page

Comments

Add Comment




On This Site

  • About this site
  • Main Page
  • Most Recent Comments
  • Complete Article List
  • Sponsors

Search This Site


Syndicate this blog site

Powered by BlogEasy


Free Blog Hosting