Etenee 

Etenee

Ensimmäiset haastattelut gradua varten on nyt sitten tehty. Kävin eilen piinaamassa rovaniemeläisiä lukiolaisia kyselylomakkeellani heidän musiikintunnillaan. Aiheena musiikin lataaminen netistä. Suuri osa vastauksista oli turhia mutta joukossa muutama hyvinkin hyödyllinen.

Miksi osa vastauksista oli turhia? Tämä johtuu luullakseni siitä että tein lomakkeen jossa on muutama vastaajan perustaustoja selvittävä kyllä/ei- ja a/b/c/d-luonteinen kysymys ja loput ovat enemmän avoimia, henkilökohtaisia mieltymyksiä utelevia kysymyksiä. Näihin avoimiin kysymyksiin ei osalla oppilaista ollut selvästikään joko motivaatiota vastata tai sitten heillä ei juuri asiasta mielipidettä ollut. Mutta sitten taas ne muutamat hyvät, näkemykselliset vastaukset ovat kultaakin kalliimpia. Juuri näiden vastausten vuoksi en aio muuttaa kyselylomakettani monivalintakokeeksi. Vain yksi tai kaksi tarkentavaa kysymystä saattaa olla hyvä lisätä kun joulun jälkeen palaan ahdistelemaan lomakkeellani pääkaupunkiseudun lukiolaisia.

Kirjoitusmotivaatio on plussan puolella. Maiseman vaihto lumisempaan näemmä auttaa. Vaikka taivas on pilvinen (ei se aurinko täällä montaa tuntia paistaisikaan), on ah niin kaunista.

Talavi

Return to Main Page

Comments

Add Comment




On This Site

  • About this site
  • Main Page
  • Most Recent Comments
  • Complete Article List
  • Sponsors

Search This Site


Syndicate this blog site

Powered by BlogEasy


Free Blog Hosting